Historiaa

Maataloukerhotyö sai Reisjärvellä alkunsa vuonna 1930, kun sotkamolainen Eino Lukkari tuli Ahon maatilalle "päivämieheksi" ja alkoi pitää iltatöinään palstaviljelyä, johon kunta oli saanut valtiolta rahoitusta. Eino Lukkari vei siemenet taloihin, opetti kylvämään ja hoitamaan palstoja.

Kerhopalstan viljely ja kurssitoiminta olivat kerhon päätoimintamuotoja 1930-40 luvuilla. 1950-luvulla toiminta oli edelleen kurssivoittoista ja tuttujen kurssiaiheiden rinnalle tulivat karjanhoito-, kasvinsuojelu-, ja omenapuidenjalostuskurssit. 1960-luvun alussa maatalouskerho perusti kouluille viljelypalstoja, joita koululaiset hoitivat kesän aikana neuvojan opastuksella.

Kerhotoiminta jouduttiin lopettamaan vuosiksi 1968-71 kunnan rahoituksen loputtua.

Kovan työn tuloksena kerhotoiminta herätettiin henkiin vuonna 1972, jolloin meijerin kautta lähettiin kysely 4H-työn tarpeellisuudesta reisjärvisille. Vastaanotto  oli myönteinen. Maatalouskerho muuttui nimeksi Reisjärven 4H-yhdistys vuonna 1972. Uusia työmuotoja oli mehiläistenhoito, mustaherukan viljelysopimukset Marli Oy:n kanssa. Jätepaperien ja lannoitesäkkien keräys, sienikeittämötoiminta Valion kanssa, sekä kesälauantaisin tapahtuvaa  torimyynti. 1980-luvulla alettiin painottaa metsäkerhotyötä, järjestettiin metsätaitokilpailuja ja kerhojen välisiä metsävisailuja. 'Kerholaiset keräsivät käpyjä ja kasvattivat männyntaimia.

2000-luvulla kerho- ja kurssitoiminta jatkuu vireänä. 1990-luvun lopussa aloitti kokkikerho toiminnan. Järjestämme erilaisia retkiä ja heppaleirin yhteystyössä Sievin 4H-yhdistyksen kanssa. Yhteystyö kunnan vihealueiden työnjohtotehtävissä alkoi kesällä 2001.